Olen Tarja Kurikka, koulutukseltani pieneläinhoitaja (nykyinen klinikkahoitaja), tutkinnon suoritin vuonna 2002. Eläinhoitolan pitoon tutustuin opiskeluaikana, tullessani Oulun Eläinkodille työharjoitteluun vuonna 2000.
Työ löytöeläinten ja hoitolaisten kanssa, ja itse Eläinkoti paikkana, vei sydämeni ja valmistuttuani tarjoituikin mahdollisuus päästä Eläinkodille töihin Oulun Seudun
Eläinkotisäätiön alaisuuteen.
Pari vuotta myöhemmin vuoden 2004 alusta lähtien löytöeläinten ja hoitolaisten kanssa toimiminen jatkui yksityisyrittäjänä. Toimin myös näytönvalvojana eläintenhoitajan
ammattitutkintoa suorittaville opiskelijoille.
Omia koiria minulla on ollut vuodesta 2000 lähtien, jolloin kotiini muutti kodinvaihtajana parivuotias pitkäkarvainen collie “Mami”. Mamiin olin tutustunut ja ihastunut jo harjoittelujaksollani eläinkodilla, ja myöhemmin harjoittelujakson jo loputtua tuli soitto kotiin, että nyt se etsisi uutta kotia, kiinnostaako?
Minulle oli jo kasvattajalta varattuna hovawartin pentu, joten piti yön yli nukkua ja pähkätä asiaa, mutta vastaus oli selvä ja Mami muutti meille kuukausi ennen uuden hoffinpennun tuloa. Se olikin mitä parhain seuralainen ja opettaja, sekä minulle, että pennulle. Niin “katuviisas” ja lempeä omalle väelle, mutta rosoisen menneisyytensä vuoksi vieraisiin varauksella suhtautuva neiti. Tuo kaksikko opetti minulle aivan
valtavasti koirien koulutuksesta ja luotettavana emäntänä olemisesta. Hoffityttö Seri oli ensimmäinen hovawartini ja tämä huumorintajuinen, monipuolinen ja sopivasti omapäinen rotu valloittikin sydämeni lopullisesti.
Mami ja Seri saivat vuonna 2005 kaverikseen vaalean hoffipojan “Reno” ja tämän kolmikon kanssa eleltiin vuoteen 2011 asti, jolloin tyttöjen aika tuli täyteen ja Reno jäi ainoaksi koiraksi.
Vuonna 2012 Reno sai uuden ystävän, hoffityttö “Nillan” ja kesällä 2017 laumaan liittyi vielä kolmas koira Nillan tytär “Hilma”.
Reno-pappa siirtyi sateenkaarisillalle vuoden 2017 lopulla kahdentoista vuoden iässä ja tällä hetkellä elämääni rikastuttavat nuo kaksi hoffineitoa Nilla ja Hilma. Ja toki oma kissakin pitää olla,eli vahtikissan virkaa toimittaa löytökissana taloon tullut suuri persoona ja herrasmies “Eemeli”.
Koirieni kanssa olen harrastanut monenlaista, agilitystä hakuun, jälkeen ja tokoiluun. Näyttelyissäkin on välillä pyörähdetty Tanskaa myöten. Pääasia minulle on kuitenkin mukava ja positiivinen yhdessätekeminen koirieni kanssa. Koirien positiivinen koulutus ja käytöksen muokkaaminen kiinnostavat itsessään ja niistä on aina kiva oppia uutta. Pyrinkin käymään mahdollisimman paljon aiheeseen liittyvillä kursseilla ja luennoilla ammentamassa uutta tietoa ja uusia näkemyksiä koulutuksen saloihin.

Takaisin etusivulle!